Äiti-lapsityö/perhekerhot
Äiti-lapsityössä ja perhekerhotoiminnassa voi kokea voimaannuttavaa vertaustukea. Perhekerho on oiva tapa tuoda lapsi mukaan seurakunnan toimintaan pienestä pitäen. Samalla vanhemmille tarjoutuu mahdollisuus keskustella muiden vanhempien kanssa omaan arkeen liittyvistä asioista.
Toiminta vaihtelee hiukan eri seurakunnissa ja se suunnitellaan tarpeen mukaan. Toiminta sisältää esim. leikkilauluja lasten kanssa, yhteisen ruokailuhetken ja kuulumisten vaihdon, keskustelutuokion pohjana voi olla alustus jostain ajankohtaisesta aiheesta. Seurakuntien kerhoissa on lisäksi usein yhteinen rukoushetki, jossa kannetaan toisten taakkoja.
Toiminta voi myös olla muskari, jossa lauletaan, lorutellaan ja vietetään myös kahvi- ja leikkihetki! Muskari on yleensä maksuton, eikä siihen tarvitse erikseen ilmoittautua. Riittää, kun saapuu paikalle!
Monilla paikkakunnilla näitä on maksullisina musiikkiopiston tarjoamina ja vaatii ennakkoilmoittautumista. Muskarista ja muistakin perhetyömuodoista voit katsoa lisäinfoa Ison Kirjan nuorisotoimintojen ohjekirjasta.
Tällä sivustolla keskityn perhekerhoihin ja äiti-lapsipiireihin ja niiden materiaalitarjontaan.
Jos et ole vielä tutustunut pikaoppaaseeni toimivasta perhekerhosta, suosittelen katsomaan seuraavan videon
7 askelta toimivaan perhekerhoon
Tässä on haaste toiminnasta kiinnostuneille
Materiaaleja
Materiaaleja on monia sopivia, sekä valmiita kursseja opastuksineen, kuten NNKY:n kurssit, joille on valmentauduttava ennen aloitusta.
Voimasiskot käsittelevät mm. aggressioita, tunteita, millaisesta tausta olen tullut ja millaisia tulevaisuuden haaveita minulla on, kurkistetaan myös vanhemmuuden roolikarttaan. Näistä kursseista saat lisätietoa NNKY:stä tai minulta. Ilmoittautuminen mahdolliseksi kurssinvetäjäksi tapahtuu NNKY:n sivuston kautta. Kirjassa on rentouttavia harjoituksia, rukouksia ja mielenkiintoisia tehtäviä. Kurssi kestää yleensä 10 viikkoa, yhden nettikurssin vedimme viidessä viikossa ja siinä yksi osallistuja oli aivan toisella mantereella.
Kamalat äidit on murrosikäisten lasten äitien voimapaikka. Heillä on myös chat-palvelu. Olin mukana ryhmässä, jonka lopussa yksi äiti totesi, että heillä on ilmapiirikin muuttunut kotona, kun hän itse on tullut rennommaksi ja luottavaisemmaksi tulevaisuuden suhteen. Hän koki olevansa ihan riittävän hyvä äiti.
Isän ja äidin kurssilla on valmiit videot alustuksena tekstiin, jokaisella osallistujalla/avioparilla on oma työvihko ja ohjaajan opas antaa tarkat ohjeet 10 kerran etenemiselle.
Meistä naisista kaikki alkaa syntyi perheenäideille Sveitsissä, mutta levisi sieltä etenkin saksankielisiin maihin. Materiaali on hengelliseltä pohjalta tehty, mutta sitä on vedetty myös uskomattomille äideille hyvällä menestyksellä. Siinä pohditaan naiseutta, voimavaroja, luonteenpiirteitä, suhtautumista ongelmiin, Jeesukseen ja tehdään tulevaisuuden suunnitelmia. Materiaalin alkulehdillä on ohjeita piirin vetämiseen ja yksittäiset luennot on ladattavissa sivustolta.
Suhteista siiville on ammattilaisten tekemä arjen käsikirja niille, jolle vanhemmuus on kunniatehtävä. Kirjan tekijät ovat alansa ammattilaisia. Kirja haastaa kasvamaan ja antaa keinoja perheen sisäisten suhteiden vahvistamiseen. Kurssimateriaali soveltuu pienryhmille ja perhekerhoille. Aiheina arvot, parisuhde, naisen ja miehen malli, lapsen hengellisen kasvun tukeminen. (materiaali on testausvaiheessa, joten kommentit ovat tervetulleita).